lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lintutornia ja maisemanhoitajia

Käytiin tänään pitkästä aikaa Sikosaaressa lenkillä. Alkulenkistä ajateltiin käydä kokeilemassa sitä lintutornia missä on ne jyrkät portaat, Ady osaa mennä niissä mutta ne on vaikeat eikä se mielellään mene niitä, Iiva ei ole kiipeillyt noissa rappusissa aikaisemmin. Koirat juoksentelivat vapaina ja menivät edellä tornille. Kun me kerettiin Ellun ja Frodon kanssa paikalle niin Iiva oli kadonnut. Huusin sitä ja se tulikin heti näyttäytymään, se oli kiivennyt lintutornin ensimmäiseen kerrokseen. Kokeilin että miten alaspäin tuleminen onnistuu ja Iiva laskeutui portaat kun ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Adykin teki ihan vapaaehtoisesti porrastreeniä, ehkä pitkä tauko näistä portaista on tehnyt hyvää. Kiivettiin Iivan kanssa kolmanteen kerrokseen ja lähdettiin laskeutumaan. 2. ja 1. kerroksen väliä tehtiin muutama kerta että Ellu saisi otettua kuvia.

Iiva ja Sikosaaren lintutornin portaat, ne on jyrkät, aika kapeat ja askelmat menevät puoliksi päällekkäin

No problemo

Ady laskeutuu portaita, tässä tulossa maantasalle
Loppulenkistä jäätiin odottelemaan että maisemanhoitajat vaivautuisi tulemaan ihasteleltavaksi. Jouduin ammumaan, viheltelemään, huutelemaan ja tekemään vaikka mitä temppuja mutta kyllä kannatti. Pääsin paijaamaan yhden tyypin nenää, kokeilemaan sarvea ja rapsuttamaan sen otsaa, tarjosin myös mustikoita ja metsämansikoita mutta ne ei kelvanut. Frodoa nuo kiinnostaa ihan hirveesti, se voisi tuijottaa niitä varmaan viikon, Adyä kiinnosti myös mutta kärpäset häiritsivät sen keskittymistä. Iiva vilkaisi ja katseli niitä hetken jonka jälkeen se valitsi kylkimakuun :D


Toissapäivänä käytiin Sondbyn koirarannalla Suskin ja Toivon kanssa. Seuraavat pari kuvaa on Suskin ottamia.

Tyypit on karannut ihmisten puolelle

Loppukevennyksenä tyttöjen yhteinen poikaystävä Toivo, joka on aika tosihurja pihavahti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti