torstai 19. maaliskuuta 2015

Ady agilitytemppuilee

Parina vikana viikkona olen ottanut Adyn keskiviikon hallitreeneihin sisälle ennen Iivaa. Ajatuksena nostaa Iivan tahtotasoa kun toinen saa tehdä ennen, mutta sitäkin tärkeämpänä että saan halliajan kulutettua Adyn kanssa melkein loppuun, etten jää hinkkaamaan Iivan kanssa kaikenmaailman juttuja. Ja onhan Adyn kanssa kiva touhuta. Tottista on ihan turha sen kanssa tehdä, se käy niin kierroksilla eikä sitä ole koulutettu tekemään liikkeitä oikein niin tuntuu pöljältä tottistella sen kanssa, sen sijaan ollan leikitty agilityä sen kanssa. Harrastettiin Adyn ollessa nuori agilityä jonkin aikaan mutta lopetin sen kun se lihoi ja kasvatti muutenkin massaa, en uskaltanut enää hypyttää sitä ja tehdä niitä nopeita liikkeitä mitä agissa tulee vastaan. Meillä on siis ollut yli 3 vuotta taukoa agilitystä. Ekalla kerralla tein putkea, A:ta ja puomia, tokalla kerralla keppejä, A:ta, rengasta ja putkea, tokalla kerralla laitoin noi esteet peräjälkeen niin saatiin pieni "rata", vaikka ne kaikki olikin suoraan perättäin.

Yllätyin kuika hyvin Ady muisti kaikki jutut, ja vitsit millä innolla se tekee. Kädestä en uskalla edes palkata kun se söis sormet siinä samalla :)

Putkesta





A-este, edelleen yksi suosikeista, Ady tykästyi kontaktiesteisiin kun niillä sai aina paljon herkkuja

Alastulo rauhallisesti
Hyvin on muistissa kontakti, 2on2off

Puomilla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti