torstai 19. maaliskuuta 2015

Tokokoe Porvoo 7.3

Käytiin pari viikko sitten Iivan kanssa tokokokeessa täällä Porvoossa. Oma hermorakenne ei kyllä kestä tuttujen edessä kisaamista, taidetaan jatkossakin etsiä kokeet vieraammilta paikkakunnilta.

Iiva tuntui koko ajan omituiselta, jo vuoroa odotellessamme sitä kiinnosti pelkästään lattian haistelu. Mennessämme paikkamakuun en meinannut saada sitä tulemaan vieressäni kun Iiva olisi vain halunnut haistella maata. Normaalisti sitä ei hirveesti lattian haistelu kiinnosta, vaan kun tehdään niin silloin tehdään eikä lorvita. Paikkamakuu suoritetaan koirilta piilossa. Treenikaverini oli katsomassa ja hän kertoi myöhemmin että Iiva oli haistellut ympäristöään koko sen ajan mitä paikkamakuu kesti, oli hädintuskin pysynyt paikoillaan kun oli haistellut maata niin pitkälle kun vaan ylettyi. Pysyi kuitenkin.

Yksilösuorituksesta on vähän ristiriitaiset fiilikset. Tehtiin hieman muutetussa järjestyksessä, este hyppy oli ekana, ja muut sitten normaalissa järkässä. Seuraaminen oli aivan kamalaa, sellaisesta normaalista iloisesta energisestä seuraamisesta oltiin kaukana. Iiva tuntui perässävedettävältä, sitä ei kiinnostanut ollenkaan, se seilaili sivuttainsuunnassa ja jätätti, oli hidas, ei ollut kontaktissa ja tuntui kaikin puolin ei niin kivalta. Muut temput se teki, periaatteessa ihan oikein mutta ilottomasti, löysästi ja tahmeasti. Hyppy oli ihan ok, nouto ihan ok, seisominen ihana ok ja kaukokäskyt tosi hyviä. Liikkeestä maahanmenossa en nähnyt silmäkulmasta Iiva laskeutuvan joten oman kurkkimisen takia siitä lähti pisteitä, Iiva oli kyllä mennyt hyvin makuulle. Luoksetulon stopissa ravasi ja käveli laukan jälkeen pysähdykseen, mutta laukkasi sentään stopin jälkeen luokseni, treeneissähän se on ravannut stopin jälkeisen pätkän. Itse seisomaan jääminen oli hyvä mutta ne seuraamispätkät oli tahmeita. Nouto oli Iivan tason mukainen. Jostain kumman syystä saatiin kuitenkin kerättyä varsin hyvät pisteet. Olen miettinyt että tuomari on varmaan ollut aika kiltti, Iiva on tehnyt temput oikein vaikka energia ja ilo on puuttunut, ja ehkä rotukin on otettu huomioon..

Tässä meidän pisteet, varsin hyvät vaikka ei suoritus ei tuntunutkaan hyvälle

Avo 1, sijoitus 3.

Palkintopossun kanssa posetusta

Kotimatkalla koukattiin mäkkärin kautta hakemassa Iivalle palkintopurilainen

Nyt on ensimmäinen avoimen luokan ykköstulos saatuna, hyvillä pisteillä, ei niin hyvällä suorituksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti