lauantai 13. syyskuuta 2014

Imatran rauniot

Noniin, takanapäin monta tuntia puuduttavaa ajamista, pitkät iltapäikkärit ja onnistuneet treenit. Käytiin Iivan kanssa raunioilla Imatralla. Rauniorata ei ollut kovin iso mutta siellä oli ihan hirveästi piiloja, kiva rata oli, tykkäsin.

Kaikki koirat hakivat 3 maalimiestä, käytettiin samoja piiloja. Iiva oli ensimmäisenä.

Ensimmäinen maalimies oli tuon Iivan takanaolevan kuvun alla, "laivanraadon ruumassa"

Paikallaistamista, haju tuli myös tuolta minne Iiva katsoo, useampi koira sai hajun tuolta reunalta.





Kesällä Iiva otti häiriötä häiriöhenkilöistä radalla, nyt se on siedättynyt niihin eikä käy hakemassa huomiota niiltä



Toisella maalimiehellä. Iiva taisi olla ainoa koira joka ilmaisi tuolta päältä, piilo oli siis tuon kasan alla olevassa putkessa (ei kuvassa näkyvä).

Isoaaltoisen kattopellin päällä. Iivan liikkumista raunioilla on kiva katsoa, se liikkuu hyvin, on ketterä eikä arkaile mitään materiaaleja/alustoja. Meillä oli kahdessa tynnyrissä tulet savuttamassa, tässä kuvassa savua näkyy tuossa oikeassa reunassa. Iivan ilmaisut on myös parantuneet, se ei enää läheskään yhtä usein jätä maalimiestä huonon ilmaisupaikan takia tai siksi ettei pääse maalimiehen luokse/lähelle.


Kolmas maalimies oli tässä tornissa tuossa keskimmäisellä tasolla. Piilolle oli kaksi ovea jotka olivat vastakkain, toinen ovi oli tuon valkoisen ympyrän nousevan kaaren kohdilla ja toinen suoraan vastapäätä toisella puolella. Iivalla kesti hetken ennen kun se tajusi lähteä nousemaan ramppia pitkin, haju nousi ilmeisesti ylöspäin piilosta koska Iiva kävi pariin otteeseen tuolla ylimmässä kerroksessa ennen kuin löysi.

Nuo käytävät on ritilää, Iiva kulkee myös ritilöillä ongelmitta.

Lähellä on mutta hajuu nousee ylöspäin.

Ylätason tarkastaminen.

Ei löytynyt, takaisin alas.

Taas tässä :)

Iiva ilmaisi tässä kohdin mutta haukku ei ollut kovin hyvää. Maalimies yrittää palkata aina hyvästä haukusta ja sarjan päälle ja sellaista ei nyt tullut. Iiva lähti vielä kerran..

..tarkistamaan yläkerran, ja alastullessa se sai siltä toiselta puolen vahvan hajun ja ilmaisi hyvin siltä puolelta.

Tyytyväinen, taitava.

Kyllä oltiin väsyneitä kun päästiin kotiin. Yksinajaminen on kyllä tappavan tylsää, onneksi oli onnistuneet treenit, kannatti ajaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti