lauantai 10. tammikuuta 2015

Vuodenvaihde ja sen jälkeisiä kuulumisia ja paljon kuvia

Vuodenvaihde meni kotona ja parin viime vuoden tapaan Kråkössä raketteja katsellen. Iiva ei edelleenkään reagoinut raketteihin mitenkäään, Ady oli edellisvuosien lailla aavistuksen levoton. Se kullki kotona vähän normaalia enemmän ja hakeutui suojaisiin paikkoihin lepämään.

Ollaan ulkoiltu, makoiltu sohvalla, nukuttu päikkäreitä ja eletty muutenkin varsin rauhallista arkea. Keskiviikkoisin meillä on Iivan kanssa hallivuoro, joulun ja uudenvuoden aattoina ei ollut mjoten tuli treenitaukoa mutta nyt viime keskiviikkona taas kääytiin. Intoa oli taas kun pienessä kylässä.

Tottisrintamalla menee suht hyvin. Tokon avoimen luokan liikkeet rupeaa pikkuhiljaa olemaan aika valmiita. Kaikki uudet liikkeet on oikeastaan ihan hyviä, haluaisin sen "ihan" sanan pois niin sitten vois mennä kokeisiin. Seuraaminen taas kärsii jonkin verran. Iiva kuumuu ja silloin tekniikka kärsii, lisäksi se tahtoo taas edistää ja silloin se menee vinoon. Nyt otetaan taas (TAAS) niitä yhden-muutaman askeleen seuraamisia, keskittyen perusasennosta lähtien ettei pääse liian eteen, ja sain vinkin että voisin palkata sen niin että Iiva käy hakemassa palkan selän takaa oikeasta kädestä. Niin sen ei pitäisi haluta edistää niin paljoa. Nyt harjoitellaan sitä palkan hakemista uudella tavalla. Eiköhän se tästä.

Sitten kuviin. Ja niitä on paljon :) Sekalaisessa järjestyksessä uudenvuoden aatosta nykyhetkeen..

Adyn nenä

Iivan nenä

Ady halii mun jalkaa

Iiva kainalossa ja Nesbö kourassa

Iltalenkillä, on väriä, on heijastonta, on valoa, pitäisi näkyä..

Sammakkoperspektiivistä Iivan leukaa

Adyn uudenvuodenmaja

Aattoillan puuhastelu




Sylikoira päikkäreillä

Loppiaisena käytiin Ellun ja Frodon kanssa Holkenilla, kylmää ja aurinkoista


Ady kiilasi pään sohvatyynyn ja käsinojan väliin



Ystävykset

Iiva kääntyi katolleen





Ady levittää naamaansaa

 Nämä seuraavat kuvat on tältä aamulta täältä pelloilta, taas uusi reitti jossa ei olla aikaisemmin käyty, lyhyt se oli mutta piristävää kun on vähän vaihtelua.






Ilmeellä

Matamilla venyy vielä askel varsin pitkäksi


Iiva hyppäsi tuonne ihan itssekeksimänä, mulla ei olis tullut mieleenkään hypyttää noin korkealle pystyyseinää mutta Iivallepa tuli.










Jiihaa!!


Hajulla

Kiihdytys hajua kohti

Iiva on söpis

Ady on iloinen

Täysillä-ilme


Keppihippaa












Sitten hypittiin ylös-alas-ylös-alas kivelle. Tai siis Iiva hyppi, Ady ei halunnut.







 Että sellainen päivitys. Nyt odotetaan Frodoa kylään ja illalla lähdetään Iivan kanssa rakennusetsintään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti