Ollaan Iivan kanssa käyty nyt noin kuukauden ajan 2 kertaa viikossa kentällä treenaamassa tottista, BH-kurssia on siis kahdesti viikossa. Ollaan harjoiteltu lähinnä ihmisryhmää, jättäviä japaikallaanoloja, perusasennot ja seuraamisethan tulevat siinä sivussa.
Iivan sivulletulo tuntuu paranevan kertakerralta, ja seuraamisessakin voin ottaa pitempää ja pitempää pätkää. Olen harjoitellut myös liikkeestä seisomaan jäämistä, kävelen takaperin, pysäytän sen "stanna" käskyllä ja työnnän kädellä turpaan jolloin saa herkun, jatkan muutaman askeleen, odotan sekunnista kolmeen, ja palaan takaisin. Ensin palkkasin heti kun pääsin palkkausetäisyydelle, nyt palkkaan vasta kun olen kääntynyt Iivan viereen.
Olen harjoitellut myös hyppyä. Kerran. Kokeilin ensin Adyn kanssa miten suunnitelmani toimi, ja kun se toimi niin otin Iivan. Tokon hypyssä koira lähetetään perusasennosta esteen yli, ja kun se on laskeutunut, koiran pitää pysähtyä, se saa vissiin kääntyä ohjaajaan päin, mutta sen pitää odottaa että ohjaaja tulee viereen, ja sitten perusasento. Helpotin tehtävää niin että tein esteen taakse niistä ylimääräisistä esteen laudoista (hypytin matalaa) neliön, vähän niinkuin odotusalueeksi, en tiedä helpottaako se koiraa, mutta minua se helpotti. Laitoin palkan kuppiin sinne neliön sisään, takarajalle. Käytän "este"-käskyä, ja sitten "vänta". Molemmat uudet temput on ihan alussa, mutta alku on onnistunut.
Kokeilin myös huvikseni että muistaako Iiva vielä "merkin", sitä ei olla harjoiteltu varmaan pariin kuukauteen, hyvin muisti, ehkä se nyt osaa merkillemenon.
Tänään Porvoon palveluskoirat oli järjestänyt IPOR rauniokokeen. Tottelevaisuusosio suoritettiin Porvoossa, ja rauniot Vantaalla. Olin lupautunut Adyn kanssa ihmisryhmään häiriökoirakoksi. Viime kerralla meni ihan hyvin, Ady reagoi ampumiseen ja oli vähän huolissaan, mutta suoriutui kuitenkin tehtävästä. Tänään ei onnistunut. Aloitin Iivan kanssa, koska halusin että se kuulee niitä laukauksia ja siellä ihmisryhmässä häiriökoirana pyöriminen tekisi sille ihan hyvää, hyvää harjoitusta. Iiva oli ensimmäiset 4 suoritusta, laukauksiin se ei reagoi, ekaan ampumiseen se höristi korvia ja vilkaisi äänen suuntaan, sitten se ei enää reagoinut senkään vertaa. Iivan mielestä oli kivaa kävellä ympyrää, se seurasi nätisti, osaa koirista se vilkuili, mutta ei yrittänyt mennä luokse.
Neljän suorituksen jälkeen vaihdoin koiraa. Ady oli ihan innoissaan kun otin sen autosta mutta kun mentiin kentälle ja seisoskeltiin siinä rivissä ja odotettiin että muodostettaisiin se ryhmä, niin siinä vaiheessa se jo rupesi luimistelemaan, ekat laukaukset säpsähdytti, ei sen kummempaa, mutta siihen oli vaikea saada kontaktia. Höpöttämällä ja käskemällä sain sen kävelemään vierellä. Sitten mentiin taas kentän reunalle odottamaan. Tässä vaiheessa Ady rupesi läähättämään, häntä painui ihan alas, ja korvat oli takana mutta se ei tärissyt. Toinen koirakko suoritti vapaana seuraamisen ensiksi, siihen kuuluu siis se ihmisryhmä ja me lähdettiin kentän reunalta siirtymään siihen ihmisryhmän paikalle. Ady mulkoili ampujaa joka lähti ensin eikä meinannut ollenkaan lähteä pois sieltä reunasta, sain sen herkulla mukaanmutta se li tosi varuillaan koko ajan, säpsähti taas laukauksia, ja kiersi ympyrää jännityneenä. Kun mentiin takaisin kentän reunalle se läähätti entistä enemmän, ja sen lisäksi se tärisi, koko koira tärisi ihan holtittomasti, hännän se oli vetänyt mahan alle ja sen katse oli pelokas.. Vein sen takaisin autolle kun suoritukset oli ohi, ja Iiva sai tulla tekemään loput 4 suoritusta.
Ei voi taas kuin ihmetellä Iivan hermoja, ja sen helppoutta. Onkohan tuollainen arkipäivää muille koiranomistajille? Jotenkin kun tottui Adyyn, eikä ollut vertailukohtaa, niin siihen turtui, tiesin ettei se ole normaalia mutta jotenkin koin sen kuitenkin "normaaliksi", minun ja Adyn arjessa normaaliksi. Nyt kun on Iiva, niin sitä tajuaa millaista se oikeasti "normaalimpi" suhtautuminen asioihin on. Tämä asia tekee samalla surulliseksi ja iloiseksi. Surullista on seurata Adyn pelkoja, iloista taas olla ja elää Iivan kanssa. Nämä on nyt tämän päivän ajatuksia, ihan normaalinormaali arjessahan Ady pärjää ihan hyvin eikä se arkuus tule esille, nyt vaan tuo Adyn romahtaminen on niin tuore tapahtuma että se on ajatuksissa kokoajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti