tiistai 7. tammikuuta 2014

Viikonlopun treenejä ja ulkoiluja

Viikonloppu meni ulkoillessa ja treenatessa. Lauantaina Helena ja Nelli kävivät aamupäivällä ja käytiin Holkenilla kävelyllä, tai siis me käveltiin Helenan kanssa, Ady ja Iiva jolkotteli ja vähän spurttaili ja Nelli, voi luoja sitä energiaa, se hyppi tasajalkaa ja meni kiitolaukkaa ihan koko lenkin.

Illalla oli rakennusetsintää, hakuilusta on ollut nyt pitkä tauko, ja rakennusetsinnästä vielä pitempi. Iivalle oli 3 maalimiestä, suht helppoja piiloja, joista yhtä se joutui paikantamaan vähän kauemmin. Pyydettiin vain lyhyttä ilmaisua ja se haukkui ihan ok.

Sunnuntaina käytiin ensin Ellun ja Frodon kanssa Tarkkisten metsässä kävelyllä, aurinkokin näyttäytyi. Oli ihan sadunomainen tunnelma, auringonvalo siivilöityi puiden välistä, oksien ja risujen vesipisarat kimaltelivat ja siihen päälle sellainen ihan kevyt tihkusade.


Illalla oli tottista, oltiin uudessa hallissa, suurensuurena plussana siellä oli peili! Ihan huippua. Tehtiin vähän seuraamista ja jääviä, ei mitään sen kummempaa.

Maanantaina oli vielä vapaapäivä, ajoin Seitlahteen ja lähdin kävelemään sellaista metsänhoitotietä pitkin, siellä loppupäässä oli polku joka yhdistyi toiseen metsänhoitotiehen. Just sopivan pituinen lenkki ja koiria pystyi pitämään vapaana kokoajan ihan huoletta.
En ole aikaisemmin kävellyt kävellyt sitä tietä loppuun asti niin en tiennyt että nuo kaksi tietä voi yhdistää, nyt tiedän, uusia lenkkimaastoja ei koskaan voi olla liikaa, ja lenkki on aina kivempi kun edestakas käveleminen.


Loppuun vielä muutama söpöilykuva ja minuutin verran Iivan äänekästä unta, Iiva näkee aina ihan hirveästi unia treenien jälkeen.

Adyä väsyttää

Sunnuntaiaamuna halittiin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti