tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vuoden ensimmäiset hakutreenit

Olipa kivaa pitkän talven jälkeen päästä takaisin metsään treenaamaan. Sunnuntai ilta, aurinko paistoi, tasaista mäntymetsää, linnunlaulua ja yksikään hämähäkki ei tullut pilaamaan fiilistä.

Iiva oli ihan tulessa, mulla meinasi palaa hermo ennen kun kerettiin alkuunkaan, Iiva kiskoi ja tempoi ja repi ja riuhtoi, ja mitä siinä voi tehdä, ei oikein mitään muuta kun pidellä kiinni.. Jouduttin hetki seisomaan ja odottamaan niin Iiva haukkui turhautumistaan! Ei ehkä pitäisi valittaa innokkaasta koirasta, tähänhän me ollaan pyritty mutta kun se on niin pirun vahva. No, päästiin kuin päästiinkin yhdessä keskilinjalle. Iivan kaikki maalimiehet olivat haamuja, ensimmäinen oli vähän turhan kaukana ja se teki yhden silmukan mutta jatkoi itse syvemmälle metsään ja löysi sitten heti maalimiehen. Muut 3 maalimiestä menikin sitten suunnitelman mukaisesti. Hienoja suoria pistoja ja löytö ilman sen kummempaa etsimistä. Halusin heti alusta lähtien opettaa Iivalle sen että maalimieheltä ei tulla takaisin omia jälkiä pitkin vaan jatketaan maalimieheltä keskilinjan suuntaisesti pieni pätkä ja käännytään sitten vasta takaisin keskilinjalle. Olen nyt muutamia koiria (mm Ady) katsonut kun niille yritetään myöhäisemmässä vaiheessa opettaa piston U:n muotoa ja se on tosi vaikeaa. Ajattelin siis että kun se koira kuitenkin täytyy hakea maalimieheltä ja tuoda takaisin keskilinjalle niin ei tuoda suoraan takaisin vaan edetään siellä metsässä ensin.. Saas nähdä tuottaako tulosta. Iivalla on siis valjaisssa narunpätkä josta maalimies saa otteen, palkan se syö niin nopeasti etten kerkeä millään paikalle ennen kun se on palkattu. Koko treeni meni totuttuun tapaan Iivan toheltaessa, pois alta risut ja männynkävyt, täältä tulee Iiva, ja perässä roikkuu Tove..

Ady sai etsiä pari valmista maalimiestä, vähänkö oli kivaa! Maalimiehet haukuttiin valkopilkullisiksi ja nakit ahmittiin.

Lopuksi otettiin vielä Iivalle ilmaisutreeni. Sai haukkua jokaisen maalimiehen vuorollaan, maalimiehet eivät olleet piiloissa vaan muutaman metrin päässä puun tai kiven vieressä. Vahvistettiin siis vain haukkua, haukku ja palkka, haukku ja palkka, haukku ja palkka ja autoon.

Fiilistelyä kuusen alla, Mauria odotellessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti