torstai 5. syyskuuta 2013

Ruokintaluento

Tiistain ruokintaluento oli hyvä ja mielenkiintoinen. Luennon piti Malin Ekblom ja se järjestettiin täällä Porvoossa Käpäläkulmassa, luennon aiheena oli luonnollinen ruokinta ja tämä oli sellaista perustietoa, jatkokurssi on myöhemmin tässä kuussa.

Tärkeimmät asiat jotka jäivät mieleen olivat monipuolisuus, lisä- ja säilöntäaineettomuus ja luiden tärkeys. Tärkeimpänä kuitenkin tuo monipuolisuus, ei ole olemassa sellaista raaka-ainetta joka sisältäisi ihan kaiken, mutta kun ruokkii monipuolisesti niin koira saa kaiken tarvitsemansa. Eli eri eläinten lihoja, eri eläinten sisäelimiä, eri eläinten luita, erilaisia öljyjä, erilaisia kasviksia ja kananmunaa muutama kerta viikkoon. Paitsi D:tä pitäisi vielä lisätä purkista, kyselin voiko sitä korvata millään ja vaihtoehtoja oli jonkinverran, mutta joko pitäisi antaa sitten ihan järkyttäviä määriä tai sitten esim A-vitamiini tulisi siinä mukana (esim. kalanmaksaöljy), ja sitten pitäisi taas miettiä että kuinka paljon voi syöttää esim maksaa. Eli vaikka olisin halunnut pärjätä ilman pillereitä niin D:tä käyn kyllä apteekista ostamassa.

Yksi asia joka oli minulle ihan uusi oli se että epäsäännölliset ruokinta-ajat saattavat helpottaa koiran laihduttamisessa. Olen ihan tarkoituksella pitänyt ruoka-ajat epäsäännöllisinä Adyn pentuajoista lähtien ettei koirat tottuisi ja oppisi ruoka-aikoja, toki arkiaamuisin ne saavat aina ruoan samaan aikaan koska kaikki arkiaamut on aika rutiininomaisia, mutta iltaruoka tarjoillaankin sitten ihan milloin vaan, yleensä 17 ja 02 välillä. Luennoitsija sanoi myös että yksi ruokintakerta päivässä saattaisi auttaa, mutta siihen en kyllä uskalla ryhtyä, sen verran on peloteltu kiertymällä, ja riskirotu on kuitenkin kyseessä, haluan Adyn mieluummin lihavana kuin kuolleenna. Paastopäivä viikon tai puolentoista välein olisi yksi mahdollisuus, mutta en minä siihenkään taida vielä lähteä, katson nyt miten tämä pienennetty ruokamäärä toimii.

Viljat on edelleenkin suuri kysymysmerkki. En millään haluaisi luopua niistä kokonaan vaikka moni sanoo ettei koira hyödy niistä mitenkään tai että niistä olisi enemmän haittaa kun hyötyä. Kumpikaan näistä ei ole reagoinut vatsallaan viljoihin, ei gluteenia sisältäviin eikä gluteenittomiin. Luulen siis että aion edelleen syöttää viljoja, Adylle vähissä määrin ja Iivalle vähän enemmän, tosin ehkä enemmän gluteenittomia kuin gluteenillisiä.

Luennolla painotettiin sitä että sitä oman koiran vointia täytyy seurata, kaikille ei käy samat jutut eikä samat suhteet. "Kakka on päivän posti, kynnet, turkki ja iho on kuukausiraportti" :)

Kun nyt ruokinnasta kirjoitan, niin pakko mainita että olen voinut antaa Iivalle nautaa ilman että se oireilee, taisin jo aikaisemmin ruokapäiväkirjan yhteydessä siitä sanoa, mutta nyt olen lisännyt sekä kertoja että määrää eikä se oireile mitenkään. Vehnän haluan vielä kokeilla, äiti saa syöttää sille letun ensi kerralla kun on hoidossa, haluan tietää että onko se tosiaan millekään ruoalle allerginen vai olisikohan se sittenkin niin että ympäristössä oli jotain mille se reagoi, mietin lähinnä siitepölyä, tai olisiko se vedessä läträäminen kuitenkin voinut aiheuttaa sille ne oireet?

Luennolta vielä sen verran että juteltiin koirien "reissuruoista", eli siitä miten ne syö "matkalla tai mummolassa". Viikkojenkaan yksipuolinen ravinto ei aiheuta koiralle sen suurempaa vahinkoa, eli jos ei halua ollenkaan nappulaa syöttää niin voi syöttää vaikka kuivattuja lihoja ja sisäelimiä, pakata itse pakastusrasioihin koiran ruoat valmiiksi tai ostaa valmispötköjä.

Mushilta saa esimerkiksi nyt kampanjan ajan yhden ilmaisen pussin sapuskaa, Ady ja Iiva aikovat ainakin maistaa. http://www.mushbarf.fi/ilmainen-ateria




Vielä yksi asia joka ei koske mitenkään ruokaa, Iiva on oppinut ruopimaan! Se on nyt pari kertaa potkinut sellaiset jäljet hiekkaan että Adykin jää kohta toiseksi, no, ei sentään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti