torstai 30. elokuuta 2012

Toinen arkitottis ja syksyn suunnitelmia

Tänään oli toista kertaa arkitottista Iivan kanssa. Päivän teemana oli ohittaminen. Lihapullaa nenän eteen ja menoksi, Iiva ei huomaakaan muita koiria kun enän edessä on herkkuja mutta ilman herkkua se ei kyllä teksi muuta kun kyttäisi muita ja vetäisi muiden luokse. Kierrettiin muita koiria jotka seisoivat ringissä ja sitten vuorostaan me seisoimme ringissä ja harjoittelimme kontaktia kun muut kiersivät meitä. Tehtiin myös yksi luoksetulo. Iiva oli taas sen suunnilleen 15 minuuttia mukana, sen aikaa se jaksaa keskittyä. Yritän lopettaa harjoitukset ennen kuin se väsähtää että jäisi hyvä fiilis ja hinku takaisin, ihan samalla tavalla kuin hakumetsässäkin. Toivon että Iivasta tulisi yhtä innokas tekijä kuin Adystäkin, mutta yritän opettaa sille liikkeet oikein. Adyn kanssa on niin kiva tehdä kun se on aina yhtä innostunut.

Lopussa kun muut harjoittelivat kontaktia otin Adyn häiriökoiraksi ohittelemaan ja kiertämään muita. Ady on satavarma ohittaja, se ei hätkähdä vaikka joku tempoisikin sitäpäin ja jäisi räksyttämään tai rähjäämään, se ei siis tosiaankaan provosoidu sellaisesta ollenkaan, väistää jos joku tulee liian iholle mutta muuten se pysyy ihan rauhallisena, se ei tuijottele eikä jännittele, se kävelee tosi rennosti, keskittyy yleensäminuun tai vasempaan taskuuni tai kädessäni olevaan herkkuun. Ohittaminen on ehdottomasti Adyn bravuuri.

Arkitottiksen loputtua otin taas Iivan autosta, harjoiteltiin sivussa istumista ja seuraamista. Adyn opetin aikoinaan sivulle kiertämällä minut takaa, Iivalle opetan sen niin että se kääntyisi edessäni ja pakittaisi sivulle. Seuraaminen on vielä imutusta herkulla. Lyhyitä pätkiä. Pysähtyessä nostan vähän herkkukättä niin saan Iivan istumaan. En ole vielä yhdistänyt käskyä, odotan käskyn kanssa kunnes liike ja oikea paikka ja asento on hallussa. Lopuksi saivat vielä leikkiä Lillin kanssa.

Viikonloppu on aika täyteen ahdettu koiramaista menoa, on Gerard O'Shean handlerikurssia jonne Iiva menee kasvattajan kanssa vähän harjoittelemaan, Adyn bh-kurssi alkaa ja illalla olisi vielä hakutreenit. Sunnuntaina on taashandlerikurssi. Olen itse menossa kuuntelemaan ja katselemaan. Tyyppi on ilmeisen taitava joten odotan innolla tulevaa.

Toivoin/pyysin että yhdistyksemme järjestäisi pentutoko/alkeistoko kurssin ja se järjestetäänkin, ensi viikolla alkaakin sitten Iivan kanssa arkitottiksen lisäksi se pentutoko. Kivaa!

Mitäs muuta..? Iivan korvat on (kuten varmaan edellisistä kuvista huomasitte) taas teipattu, tällä kertaa leuan alle. Iivan korvat on ihan järkyttävät. Ne nousee pystyyn ja taittuu eteenpäin, vähän niinkuin esimerkiksi brasilianterrierillä.. Minä niin toivon että asettuisivat nopeasti oikeaan asentoon, Adyn korvia teippasin aikoinaan monta kuukautta..

Niinkuin näin ne Iivan korvat menee.. Kuva internetistä..

Nyt kun hirvikärpäskausi on alkanut en mielellään mene metsään. Paitsi sellaisiin metsiin joissa ei ole hirvikärpäsiä, Porvoossa on 3 metsää joissa ei ole hirvikärpäsiä (mutta niistä 2 on lenkkipolkujen ympärillä joka tarkoittaa että lenkkeilijät on paskonut metsät täyteen ja koska Ady syö kaikki paskat kilometrin säteellä niin niissäkään ei ole kovin kiva mennä) joten niissä voisi käydä mutta nyt sitten varmaan tulee kaupunkikuuri meille. Voitaisiin myös hakeutua sellaisille ulkoilureiteille joissa on paljon koiria niin saadaan harjoitella ohittamisia Iivan kanssa. Syksy on siis suunnitelmia täynnä.

Nyt pilleripurkin kautta nukkumaan, toivottavasti tämä äsken alkanut päänsärky helpottaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti