sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Koiramaista menoa koko viikonloppu

Perjantai alkoi Adyn viemisellä mummolaan hoitoon ja Iivan kanssa lähdettiin koirakauppaan, tarkoitus oli ostaa sille isojen tyttöjen panta ja naru, suunnistin Hurtan osastolle koska Hurtalla on niiiiiiin hienoja nahkapantoja ja taluttimia. Tai siis oli. Lopettavat penteleet nahkakamojen valmistamisen!! NOOOOOOOU!! Ostin Iivalle sitten Hurtan neonpinkin heijastinliivin ja Doxlockin valjaat hakutreneihin. Mietin ensin olisiko pitänyt ostaa sellainen vaaleanpunainen armyprintillä ja siihen "GIRLPOWER" teksti mutta järkiinnyin viime hetkellä ja ostin oranssit ja niihin sitten "RESCUE" tekstin.

Kauppareissulta suunnattiin Porvoon Palveluskoirien uudelle koulutuskentälle. Siellä oli kokeenomaiset tokoharjoitukset ja mentiin sinne siis kuuntelemaan laukauksia. Lilli oli paikalla, kuten myös Helmi, eli ensin leikittiin ja riehuttiin, (ja pissattiin kentälle) ja moikattiin ihmisiä. Iiva hyppi pöydille, ja pöydältä toiselle, ne oli siis vierekkäin niin että välissä oli parikymmentä senttiä. Telineiden opettelu on siis alkanut, tosin ihan omatoimisesti.. :) Laukauksiin ei reagoitu, hyvä!

Käytiin hakemassa Ady kotiinmenomatkalla ja kotona odottikin sitten Iivan tähänastisen elämän inhottavin tapahtuma, suihku. Ensin liotettiin korvateipit pois öljyllä, Iivan mielestä öljyn olisi voinut laittaa suoraan suuhun eikä hieroa korviin. Sitten shampoopesu ja hoitoainetta perään. Ja perusteellinen korvien pesu, korvien pesu on Iivan mielestä ihan OK hommaa. Suihkun ja kuivauksen jälkeen Iiva hoiti asiaankuuluvan suihkuhepulin.

Lauantaiaamulla pakkasin molemmat koirat autoon ja suuntasin Tukkilan tilalle Gerard O'Shean händlerkurssille. Itse olin lunastanut paikan kuunteluoppilaana, Iiva oli varakoirana jos Toivo ei jaksaisi koko kurssia. Iiva istuskeli ja makoili, välillä hereillä, välillä nukkuen häkissään. Itse en kerennyt olla siellä kuin puolet kurssista koska BH kurssi jolle olin ilmoittautunut Adyn kanssa alkoi puoliltapäivin. Jätin Iivan maneesin nurkkaan "opiskelemaan" ja tottumaan hälinään.

BH kurssin ensimmäinen kerta meni hyvin. Harjoiteltiin tuomarin luokse saapumista ja kättelemistä sekä yksin että pareittain. Pareittain "suoritettiin" myös jättävät ja paikallaanmakuu. Aloitettiin Adyn kanssa jättävät. Unohdin laskea askeleita ja ne menikin ihan mönkään,  mutta ehkä ensi kerralla.. Ady istui ekasta käskystä mutta lähti heti perään, istutin uudestaan ja nyt se jäi. Liikkeestä maahanmeno meni hyvin, pitkällä LLLLL-kirjaimella tosin. Luoksetulo oli hyvä. Paikallaanmakuussa oli kaikilla koirilla takapiru. Kävelin ehkä vajaaseen kymmeneen metriin mutta käännyin koiraa kohti, varmistusta varmistusta.. Ady pysyi makuulla, ei vilkaissutkaan suorittavaa koiraa.

BH kurssin jälkeen käytiin hakemassa Iiva Askolasta ja sitten mentiin hetkeksi kotiin. Parin tunnin päästä lähdettiin hakutreeneihin. Hakutreenit oli Virvikin metsässä. Satoi ja tuuli, samaan aikaan ja eriaikaan, ja samasta suunnasta ja eri suunnasta. Aloitettiin Adyn kanssa ja tehtiin etsintäharjoitus. 2 maalimiestä metsään piiloon ja hetken päästä lähdettiin etsimään. Metsä oli meille molemmille uusi, ja minullahan ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Onneksi Ammilla on, ja Ammi saikin sitten johtaa. Itse olisin eksynyt ihan totaalisesti sinne 100 metrin päähän autoista. Käveltiin 20 minuuttia, kierrettiin kalliota, Ady meni montamonta kertaa kalliolle ja pyysin saada mennä sinne mutta lupaa ei tullut. Olisin halunnut mennä sinne tukemaan Adyä kun se kerran sinne niin usein meni.. Mutta mutta.. Jatkettiin tielle ja aika nopeasti Ady saikin hajun toisesta maalimiehestä ja löysikin sen. Sitten takaisin sinne metsään. Ady oli jo aika väsynyt, laukka oli hidastunut hölkäksi ja kävelyksi. Ady kuitenkin liikkui mutta itse en pystynyt auttamaan liikkeen suunnalla sitä mitenkään koska A) ei ollut hajuakaan miten päin siellä metsässä olin ja B) kenelläkään ei ollut tietoa minne maalimies oli mennyt. "Tieltä 100 metriä kallion juurelle" ei hirveästi auttanut kun tieltä sadan metrin päässä oli 3 kallion tapaista. Pyörittiin siellä metsässä kun puolukat p...ussa ja toivottiin että Ady hoitaisi homman kotiin. Ensimmäisen maalimiehen jälkeen Ady etsi suunnilleen ½ tuntia, ehkä vähän alle, ennen kuin toinen maalimies vihdoinkin löytyi. Maalimies oli siellä kalliolla jonne Ady oli alussa monta kertaa mennyt, Ady oli muutaman kerran käynyt lähelläkin mutta tuuli oli niin hankala ettei se osannut paikallistaa. Treenit saivat minut ymmärtämään että älä Hellmanni jumalauta lähde enää koskaan yksin ilman karttaa metsään, ja toiseksi, Ady on sitkeä, pirun sitkeä, rapakunnossa se on mutta periksi se ei antanut vaikka vauhti hidastui. Yritän piirtää kartan siitä alueesta sellaisena kun minä sen käsitin, todellisuus voi olla jotain ihan muuta.

Ylin kuva kuvaa omaa mielikuvaani metsästä, autot parkissa, masto, tie, kalliot (sijainti oli tosi vaike hahmottaa ja suhteet varmasti pielessä) ja maalimiehet. Anna-Mari punaisena kalliolla, Jarmo sinisenä kivien luona. Toiseen kuvaan piirsin sitten oman mielipiteeni meidän liikkumisesta lilalla ja Adyn kulun oranssilla. Ady risteli alussa todella hyvin ihan omatoimisesti, ilman ohjaamista vaikka emme mielestäni risteilyä risteilynä ole treenanneetkaan?? Ensimmäisen maalimiehen löytämisen jälkeen pyörittiin siellä metsässä suunnilleen tuohon malliin ennen kuin löydettiin Anna-Mari. Alin kuva esittää minua ja Adyä treenin jälkeen. Spiraalit silmien kohdalla kuvaavat eksynyttä minääni :D Kielet rapakuntoamme :(

Sunnuntaiaamuna lähdettiin Iivan kanssa kurssille taas katselu/kuunteluoppilaiksi. Ady jäi kotiin lepäämään ja nauttimaan ylhäisestä yksinäisyydestään.

Sulattelen kurssin sisältöä, Gerard O'Shea oli mieletön!! Samoilla linjoilla olen siitä miten asiat tulee tehdä, mutta aina on hyvä että joku muistuttaa niistä koiraelämän perus- ja tosiasioista. Iivan kanssa ollaan harjoiteltu todella vähän seisomista ja näyttelyjuttuja, kurssilta sain paljon vinkkejä siihen miten aloittaa ja mitkä on ne tärkeät asiat. Turussa on kuulemma ensi helmikuussa kurssi, eiköhän me sinne Iivan kanssa mennä.

Sitten vielä muutama kuva viikonlopulta..

Katseluoppilas Iiva



Pussausalue
Mukava asento on tärkeä kun päivä on pitkä :)

Johanna ja Iiva harjoittelee "name and turn"!!

"Name and turn"!!

Iiva innokas

Toivo pääsi Gerardin käsittelyyn


Toivo

Toivo
Iiva hakumetsässä uudenkarheissa hakuliiveissään

Pakko vielä mainita kotiasioista sen verran että Iiva yrittää mennä Adyn päälle makaamaan kun se syö luuta. Se kiipeää niinkuin sen selkään, eihän se siellä pysy mutta yrittää kuitenkin, välillä se laittaa luun Adyn selän tai pepun päälle ja syö sitä siitä. Koska nämä yleensä epäonnistuvat niin se änkee Adyn kylkeen kiinni, mahdollisimman lähelle Adyn päätä. Ady ei ihan arvosta.. Sietää tosin paremmin Iivan läheisyydenkaipuun kun alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti