sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hakua

Oltiin tänään toisen ryhmän kanssa treenamassa.

Harjoitus oli kaikin tavoin erilainen kun mihin minä ja Iiva ollaan totuttu. Ensin näytin sekä ekan että tokan maalimiehen jonka jälkeen eka maalimies piiloutui siihen ja toka siirtyi vielä hieman syvemmälle ja eteenpäin. Lähetin ensimmäiselle ja sillä aikaa toinen piiloutui. Toiselle lähetin ilman uutta apua, muistikuvan voimin. Jonkinverran se etsi ennen kun löysi. Kolmas, neljäs ja viides maalimies tehtiin niin että maalimies oli haamu, sitten käänsin Iivan pois, maalimies siirtyi syvemmälle ja eteenpäin, ja sitten lähetin. Ei se nyt ihan suoraan mennyt, ja etsimiseenkin meni jonkinverran aikaa, varsinkin neljännellä maalimiehellä, mutta se löysi ne. Iiva ei oikein uponnut riittävän syvälle, ja se aloitti etsimään taaksepäin. Uutta oli myös se etten mennyt hakemaan Iivaa, vaan kutsuin sen keskilinjalta takaisin.

Piirsin kuvan suunnitelmasta. Siis suunnitelma, ei toteutus ;)

Ruskea viiva on keskilinja, punainen ruksi on haamu, punainen viiva on maalimiehen liikkuminen piilolle, punainen pallo on piilo. Liilat viivat on se miten koiran olisi pitänyt liikkua, Iiva sovelsi vähän :) Ei mennyt ihan noin kun piirroksessa.

Aamulla ennen treenejä tehtiin lyhyt lenkki lähimetsässä jota en ole aikaisemmin käyttänyt, ihan ok pikkulenkki, se oli kilometrin pituinen. Ady odotteli kotona treenien ajan, mutta sitten lähdettiin sienestämään, ja sitten mummolaan. Melkomoinen päivä, Iiva on ihan kuitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti