sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Remmilenkillä

Tänään aamulla käytiin ensimmäistä kertaa pidemmällä remmilenkillä, näpyttelin matkan eniron karttapalveluun ja sen mukaan matka on 1,3 km. Siis, eihän tuo Adyn mittakaavassa ole pitkä mutta Iivalle on. Ensin mentiin hiekkatietä pitkin ja Iiva kanniskeli milloin keppiä, milloin lehtiä ja minun puolesta kantakoon mutta kun se myös yrittää syödä kiviä. Hiekkatie on siis aika haasteellista kävellä tuon kivi-imurin kanssa ;) Asvalttitiellä olikin sitten vähemmän syötävää joten siellä pystyttiin harjoittelemaan vasemmalla puolella kävelemistä. Onneksi Ady nyt jotenkin pysyy tien vasemmassa reunassa niin sitä ei tarvinnut kokoaikaa paimentaa.

Vaikeinta on ehkä palkkaaminen, nopea Iivan palkkaaminen oikeasta toiminnasta on lähestulkoon mahdotonta kun Ady änkee väliin, kehuminenkin saa Adyn ryntäämään taskulle. No, pidän Adyä vielä muutaman kerran mukana veturina ja sitten alan lenkittämään niitä erikseen niin pystyy kunnolla keskittymään yhteen koiraan kerrallaan.

Olin suunittellut ennen Iivan tuloa että opettaisin sen käymään tarpeillaan myös kylpyhuoneessa koska siellä lattia ei mene huonoksi ja sieltä on helppo siivota pissat pois. Kylpyhuone visiitit siis silloin kun huomaan että nyt en kerkeä sitä ulos viemään, esim yöllä ja joissain tilanteissa myös päivällä. Minä ja Iiva ollaan ihan eri mieltä idean loistavuudesta. Öisin Iiva kyllä pissaa kylpyhuoneeseen mutta päivisin ei, ei vaikka kuinka kauan hengailisin vessassa sen kanssa niin se vaan touhottaa, hyppii ovea päin, puree lastaa, puree putkia, tutkii ym, ja kun lopulta annan periksi että ehkä sillä ei kuitenkaan ole pissahätä ja lähdetään ulos vessasta/kylpyhuoneesta niin se kipittää suorinta tietä Adyn petiin ja kyykistyy sinne pissalle.. Huokaus.

Olen huomannut myös että Iiva istuu kun se syö. En ole koskaan nähnyt muuta kun seisovia syöviä koiria mutta Iiva ottaa mukavasti, peppu maahan ja pää kuppiin :)

Kontakti. Harjoiteltiin eilen ensimmäistä kertaa katsekontaktia ja ihan muutaman toiston jälkeen se hoksasi mistä sen herkun saa. Nyt ollaan myös yhdistetty katsekontakti ennen kuin ruokakupille saa mennä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti